Visura rakentaa osaavasti ja ammattitaidolla
Visura Oy on vuonna 1986 perustettu perheyritys, jonka toimitusjohtajana toimii omistaja Pekka Visuri. Olemme rakentaneet laadukkaita koteja pirkanmaalaisille sekä monimuotoisia projekteja teollisuuden ja yhteiskunnan käyttöön jo yli 20 vuotta. Visuran ensimmäisiä kohteita 80-luvulla ovat olleet mm. Tampereen sydämessä Ratinan suvannossa sijaitsevan Kehräsaaren, Eteläpuiston Klingendahlin sekä Hervannan poliisikoulun peruskorjaukset. 90-luvun edetessä tuotanto on painottunut uudisrakentamiseen ja nyt 2000-luvulla suuri osa rakentamisesta on omia asuntokohteita.
Tutustu myynnissä oleviin asuntoihimme
Mielenkiintoisimpia ja näkyvimpiä rakennuskohteita Visuran historiassa ovat olleet useat uudet huvilaitteet Särkänniemessä ja mm. Finlaysonin alueella sijaitsevat peruskorjaus- ja entisöintikohteet, joissa on nostettu historiallisten rakennusten entisaikojen loisto uuteen kukoistukseen.
Tänään Visura on jatkuvasti kehittyvä pk-yritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia rakentamispalveluja yrityksille ja rakentaa laadukkaita asuinalueita Pirkanmaalle. Työllistämme lähes sata henkeä suoraan ja saman verran lisää välillisesti. Olemme olleet aina ylpeitä siitä, että rakennamme Pekka Visurin sanoin ”omilla miehillä ja päiväsaikaan” ja että valmiin työmme laatu kestää myös lähemmän tarkastelun. Uskomme vakaasti kotimaisuuteen ja Pirkanmaan kasvuvoimaan.
Perustamisvuosi
1986
Toimialue
Pirkanmaa
Toimiala
Saneeraukset, lasku- ja korjaustyöt, uudisrakennukset, liikerakennukset, teollisuusrakennukset, asuinrakennukset |
Henkilöstö
n. 100 henkilöä
Vuosituotanto
n. 150 asuntoa / uudisrakennusta |
Toimihenkilöt
Yhteystiedot
Pankki
Osuuspankki/ Yrityskonttori, Tampere |
|